Usein kysytyt kysymykset uudistuksesta

– yhdistyksille

Toimeksi.fi on matkalla kohti uusia tuulia.

Verkkopalvelukokonaisuuden taustalla toimiva Lähellä.fi-verkosto (ent. Toimeksi.fi) on rakentamassa käyttöönne uutta valtakunnallista verkkopalvelua, joka tuo alueellista yhdistystoimintaa entistä paremmin näkyväksi ja löydettäväksi. Tästä löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin uudistukseen liittyen.

Mitä uudistus tarkoittaa?

Toimeksi.fi on osa Lähellä.fi-verkostoa (aiemmin Toimeksi.fi -verkosto), joka on toiminut vuodesta 2013 lähtien. Olemme yhdessä rakentamassa käyttöönne uutta valtakunnallisesti ja paikallisesti toimivaa verkkopalvelua vanhojen alueellisten palvelujemme pohjalta.

Työ on aloitettu koko verkoston yhteistyönä ja kevään 2022 jälkeen koko Suomen kaikki kansalaisille suunnatut järjestötiedot ja toimintailmoitukset löytyvät osoitteesta Lähellä.fi. Palvelumme jatkaa uudistumistaan: loppuvuoden aikana uuteen kotiin siirtyvät myös järjestöille ja julkiselle sektorille suunnatut sisällöt .
Lähellä.fi-verkosto koostuu 11 alueellisesta toimijasta:
Lisäksi mukanamme Lähellä.fi Markkinointikumppaneina ovat:
Uusi Lähellä.fi -palvelu toimii sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Paikalliset toimintatiedot löytyvät edelleenkin järjestelmästä helposti ja paikalliset yhteistyömallit jatkuvat ennallaan.
 

Mitä tietoja Lähellä.fi -palvelussa voi ilmoittaa?

Verkkopalvelu kokoaa yhdistysten, järjestöjen ja yhteisöjen kansalaisille suunnatun tuen, toiminnan ja tapahtumat yhteen osoitteeseen. Verkkopalvelu helpottaa vertaistuen ja vapaaehtoistyön löytämistä.
Verkkopalvelu on tarkoitettu yleishyödyllisen toiminnan esittelyyn. Mukaan voivat rekisteröityä hyvinvointia edistävät yhdistykset, liitot, järjestöt, erilaiset yhteisöt ja aktiiviset kansalaistoimijat. Myös kunnat ja seurakunnat voivat rekisteröityä toimijoiksi. Kaupalliset yritykset voivat rekisteröityä palveluun vapaaehtoistoimintansa osalta.
Verkkopalvelussa voi ilmoittaa:
  • tapahtumia,
  • harrastustoimintaa,
  • tukea ja apua,
  • vertaistukea, sekä
  • vapaaehtoistehtäviä

Miksi teemme kokonaan uuden palvelun?

Uusi palvelu vastaa yhdistysten palautteeseen ja toiveiseen selkeästä verkkopalvelusta, joka helpottaa tiedon syöttämistä ja löytämistä, sekä mahdollistaa yhdistysten tiedon leviämisen muihin palveluihin ja osaksi hyvinvointialueiden uusia järjestelmiä.

Uudistuksen myötä järjestötietopalvelun tiedot ovat helpommin integroitavissa osaksi julkisen sektorin järjestelmiä. Tiedot kerätään palvelutietovarannon (PTV) mukaisessa muodossa.

Mihin uusi palvelu tähtää?

Uuden Lähellä.fi -verkkopalvelun tavoitteena on innostaa ihmisiä osallistumaan järjestö- ja yhdistystoimintaan ja auttaa ihmisiä löytämään monipuolisen ja merkityksellisen järjestö- ja yhdistystoiminnan pariin ympäri Suomen.

Verkkopalvelu palvelu tarjoaa maksuttoman kanavan esilläoloon ja viestintään valtakunnallisille ja paikallisille järjestöille, liitoille, yhdistyksille, yhteisöille, aktiivisille kansalaistoimijoille ja muille yleishyödyllisille toimijoille. Palvelu on tarkoitettu yleishyödyllisen toiminnan esittelyyn. Mukaan voivat rekisteröityä hyvinvointia edistävät yhdistykset, liitot, järjestöt ja aktiiviset kansalaistoimijat. Myös kunnat ja seurakunnat voivat rekisteröityä toimijoiksi. Kaupalliset yritykset voivat rekisteröityä Lähellä.fi -palveluun vapaaehtoistoimintansa osalta.

Milloin uusi verkkopalvelu aukeaa?

Uusi Lähellä.fi -verkkopalvelu on nyt auennut. Kansalaisille suunnatut järjestötiedot ja toimintailmoitukset voit nyt ilmoittaa osoitteesta Lähellä.fi. Palvelumme jatkaa uudistumistaan: loppuvuoden aikana uuteen kotiin siirtyvät myös järjestöille ja julkiselle sektorille suunnatut sisällöt. Seuraa uutiskirjeiden tiedotusta, niin pysyt muutoksessa mukana!

Miten uudistus vaikuttaa minuun, jos olen jo rekisteröitynyt palveluun?

Saat meiltä tietoa uuteen palveluun siirtymisestä, sekä selkeät toimintaohjeet hyvissä ajoin ennen siirtymää. Palvelu tulee oleman helppokäyttöinen ja olemme tukenasi koko matkan ajan.
  • Ihmiset löytävät tietosi ja toimintasi entistä helpommin.
  • Uudistettu palvelu on entistä helppokäyttöisempi.
  • Ei kirjautumista eri palveluihin, voit syöttää kaikki toimintasi samaan palveluun.
  • Voit olla sisällöntuottajana useammassa yhdistyksessä.

Olen myös jättänyt ilmoituksia verkkopalveluun. Mitä minun pitää tehdä ja koska?

  • Sinun tulee rekisteröityä uuden palvelun käyttäjäksi, kun palvelu avautuu. Saat tiedon muutoksen ajankohdasta ja tarkat ohjeet lähempänä uuden palvelun aukeamista.
  • Organisaatiosi tietojen siirto uuteen palveluun on yksinkertaista. Kerromme tähän liittyvät selkeät toimintaohjeet lähempänä uuden palvelun aukeamista.
  • Tapahtumat ja toimintatiedot eivät siirry automaattisesti uuteen palveluun. Toiminnan syöttäminen uuteen palveluun on kuitenkin helppoa, saat palvelun käyttöön selkeät ohjeet ja opastamme sinua palvelun käytössä tarvittaessa.

Jos et ole vielä rekisteröitynyt palveluun

Seuraa uutiskirjettämme, tiedotamme sen kautta uuden palvelun avautumisesta: Tilaa uutiskirje täältä

Miksi kannattaa ilmoittaa tietoja uudessa Lähellä.fi – verkkopalvelussa?

  • Saat toimintasi näkyviin ja tavoitat kohderyhmäsi! Markkinoimme palvelua aktiivisesti kansalaisille, jolloin myös sinun toimintasi saa enemmän näkyvyyttä. Palvelun käyttö ja käyttäjien määrä kasvaa jatkuvasti.
  • Toimintatietosi siirtyvät palvelusta myös eteenpäin! Verkkopalvelu mahdollistaa sisällön näyttämisen toisissa palveluissa rajapintaratkaisujen kautta. Esimerkiksi eri alueiden viranomaistoimijat ja kunnat ovat kiinnostuneita luomaan rajapintaratkaisuilla yhteyden palveluun, mikä lisää sisältöjen entistä laajempaa näkyvyyttä.
  • Ilmoitat kaiken toimintasi samalla kirjautumisella! Rekisteröityneenä käyttäjänä ilmoitat ja ylläpidät tietojasi helposti ja nopeasti, sillä tallennetun sisällön kopioinnin vanhan sisällön pohjalta helpottaa ylläpidon arkea huomattavasti.

Pysyykö palvelu jatkossakin maksuttomana?

Kyllä. Palvelu on jatkossakin kokonaan maksuton kaikille yleishyödyllisille toimijoille.

Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä: Riitta Kurki, Toimeksi.fi Verkostoluotsi, riitta.kurki (at) lapinsote.fi



Muokattu viimeksi: 27.04.2022