Sivistysliitto Kansalaisfoorumi

Kansalaisfoorumi on valtakunnallinen aikuisoppilaitos, yksi 12 Suomessa toimivasta opintokeskuksesta. Tarjoamme koulutusta, tietoa, tukea ja muita palveluita kulttuuri- ja kansalaistoimintaan.

Tavoitteemme on aktiivisen kansalaisuuden edistäminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen erityisesti koulutuksen ja kulttuuritoiminnan avulla. Yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa Kansalaisfoorumi tarjoaa sinulle mahdollisuuden kehittää itseäsi kulttuurin, taiteen ja yhteisen toiminnan keinoin.

Koulutamme järjestötoimijoita ympäri Suomea

Järjestämme yhdessä jäsenyhteisöjemme kanssa vuosittain noin 23 000 tuntia koulutusta. Yhteisöllisissä opintoryhmissä opiskellaan noin 6 300 tunnin verran. Osallistujia on vuosittain noin 17 000.

Toimimme valtakunnallisesti. Keskustoimisto sijaitsee Vantaalla ja aluetoimistot Oulussa, Rovaniemellä ja Tampereella. Järjestämme koulutusta myös toimintatilassamme Sörnäisissä Helsingissä.

Elinikäisen oppimisen asialla

Opintokeskus Kansalaisfoorumi on yksi noin 300 vapaan sivistystyön oppilaitoksesta Suomessa. Opintokeskusta ylläpitää Sivistysliitto Kansalaisfoorumi ry. Toiminnastamme säädetään vapaata sivistystyötä koskevassa laissa. Saamme rahoitusta opinto- ja koulutustoimintaan opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Kansalaisfoorumin toiminta on suunnattu pääsääntöisesti yli 15-vuotiaille.

Lue lisää jäsenjärjestöistämme sekä tutustu henkilökuntaamme, hallitukseemme ja strategiaamme.


Palvelemme kielillä

Suomi, Englanti

Toimiala

Muu, Harrasteyhdistykset, Kulttuurialanyhdistykset, Monikulttuuriset ja kansainvälisiin suhteisiin liittyvät yhdistykset

Teemat

demokratia ja ihmisoikeus, harrastus ja vapaa-aika, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, kulttuuri ja taide, monikulttuurisuus, kansainvälisyys ja kehitysyhteistyö

Avainsanat

aikuiskoulutus, aktiivinen kansalaisuus, Aktiiviset järjestöt, avustuksia yhdistystoimintaan, harrastusten tuki, julkaisutoiminta, opintokeskus, opintoryhmätuki, kurssituki, vapaa sivistystyö, kulttuuritapahtumat

Kohderyhmä

järjestötoimijat, yhdistyksen työntekijät, vapaaehtoiset

Ikäryhmä

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.)

Osoitteet

  • Keskustoimisto

    Vernissakatu 8 A, 01300 Vantaa

  • Oulun aluetoimisto

    Kansankatu 53, 90100 Oulu

  • Tampereen aluetoimisto

    Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4, 33100 Tampere

  • Rovaniemen aluetoimisto

    Rovakatu 26 A 11, 96200 Rovaniemi

Yhteystiedot

Kotikunta: Vantaa
Sähköposti:
info@kansalaisfoorumi.fi
Puhelin: +358405632783

Lisätietoa verkossa

Kansalaisfoorumi

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

Toiminta-alue

Valtakunnallinen

Keskustoimisto

Vernissakatu 8, Vantaa, Suomi

Oulun aluetoimisto

Kansankatu 53, 90100 Oulu, Suomi

Tampereen aluetoimisto

Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4, 33100 Tampere, Suomi

Rovaniemen aluetoimisto

Rovakatu 26, 96200 Rovaniemi, Suomi