Aikaa kesäleiri-ilolle! Leiriohjaajaksi lasten kesäleireille 2022 / Oulu

Suoritus ajankohta: 9.3.2022 - 07.08.2022 / Haku päättyy: 7.8.2022 / ryhmän, kerhon tai leirin avustaminen, ryhmän, kerhon tai leirin ohjaus / Parasta Lapsille ry

Tule vapaaehtoiseksi kesäleiriohjaajaksi kesällä 2022!

”Kokonaisuudessaan mahtava ensimmäinen leirikokemus ohjaajana! Erilaiset ohjaajapersoonat ja taustat toivat monimuotoisuutta toimintaan ja jokainen pääsi hyödyntämään omia vahvuuksiaan sekä oppimaan uutta ohjaajana olemisesta.”

Ketä etsimme? Etsimme toimeen tarttuvia, luotettavia ja turvallisia aikuisia ohjaajiksi Parasta Lapsille ry:n lasten ja perheiden kesäleireille.

Millaiseen toimintaan? Ohjelma perustuu leiriläisten toiveisiin ja tarpeisiin sekä ohjaajatiimin taitoihin ja tietoihin. Leirillä liikutaan, pelataan, askarrellaan ja leikitään. Leirillä voi järjestää esimerkiksi luontoretken, paistaa makkaraa ja kalastaa. Välillä kokoonnutaan yhteen rentoutumaan ja lukemaan satuja tai annetaan tilaa vapaalle leikille. Leirillä pääset hyödyntämään vahvuuksiasi ja oppimaan uutta! Ennen leiriä ohjaaja osallistuu Parasta Lapsille ry:n ohjaajien peruskoulutukseen ja leirin suunnitteluun. Leiriohjelma suunnitellaan ohjaajatiimin ja johtavan leiriohjaajan kanssa.

Mitä siellä tehdään? Leireillä ohjaaja toimii eri-ikäisten lasten kanssa, ohjaten tavoitteellista toimintaa yhdessä ohjaajatiimin ja leirivastaavan kanssa. Parasta Lapsille -ohjaaja on innostunut ja kiinnostunut leiritoiminnasta sekä yksilön että lapsiryhmän ohjaamisesta. Leirillä touhutaan yhdessä monenlaista: pelataan, leikitään, ulkoillaan, askarrellaan ja tietenkin syödään 5 kertaa päivässä.

Mitä tarjoamme? Vapaaehtoinen voi osallistua ilmaisiin Parasta Lapsille -järjestön koulutuksiin, saa täysihoidon leireillä (mm. ruoan viisi kertaa päivässä) sekä halutessaan todistuksen toimintaan osallistumisesta. Korvaamme leireistä ja koulutuksista aiheutuneet mahdolliset matkakustannukset. Uusia ystäviä, ikimuistoisia hetkiä leiriläisten ja ohjaajaporukan kanssa. Mahdollisuuden olla luomassa iloisia kesäleirimuistoja lapsille!

Kuka järjestää? Parasta Lapsille ry on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Tavoitteemme on vahvistaa lapsiperheiden arjen hyvinvointia lasten-, nuorten ja perheiden loma- ja viikonloppuleirejä järjestämällä. Leiriläiset valitaan toimintaan taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein.

Vapaaehtoiseksi haluavan ammatilla ei ole vapaaehtoistyössämme merkitystä. Kaikilla ihmisillä on elämässään hankittuja tietoja ja taitoja, joita voi hyödyntää toiminnassamme. Ohjaajia yhdistää vilpitön halu antaa aikaa ja osaamistaan lapsille ja sitoutuminen järjestön arvoihin, sekä turvallisuusohjeistukseen. Ohjauskielenä leireillämme on suomi. Vapaaehtoinen ei voi tuoda leirille omia lapsiaan.

Ohjaaja esittää rikosrekisteriotteen lasten kanssa toimimisesta ennen leirille/leireille osallistumista. Leireillä voit suorittaa opintopisteitä (esimerkiksi harjoittelu, opinnäytetyö, projekti), kysy lisää Pipsalta opintojen suorittamisesta järjestössämme (yhteystiedot alla).

Lue lisää:

Kesä 2022, leirejä kesä-elokuussa:

Pohjois-Suomen leirit järjestetään Oulussa Haukiputaalla, Leirikeskus Koivuhaassa.

Aikaa ilolle – lastenleirit:  https://parastalapsille.fi/leirit

 

Ilmoita kiinnostuksesi tästä ja otamme sinuun yhteyttä:

https://link.webropolsurveys.com/S/4679469F910ADC22

 

Tsekkaa tämä: https://parastalapsille.fi/vapaaehtoiseksi/tule_vapaaehtoiseksi

 

Kevään koulutukset vapaaehtoisille löytyy tästä: https://parastalapsille.fi/ajankohtaista/tapahtumat 

 

Tästä voit katsoa videon leiritoiminnasta: Kesäleirille!

 

Voit ottaa myös suoraan yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Pipsaan p./whatsapp: 050 3552540 tai sähköpostilla: pipsa.niskakoski@parastalapsille.fi

 

Toivottavasti kuulemme juuri sinusta!  🙂

 

Parasta Lapsille ry, Kumppanuuskeskus

Kansankatu 53, Oulu, Suomi

Leirikeskus Koivuhaka

Koivuhaantie 14, Halosenniemi, Suomi

Osoitteet

  • Parasta Lapsille ry, Kumppanuuskeskus

    Kansankatu 53, Oulu, Suomi

  • Leirikeskus Koivuhaka

    Koivuhaantie 14, Halosenniemi, Suomi

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi, Pohjanmaa, Valtakunnallinen

Kunta
Oulu, Ii, Muhos, Pudasjärvi, Raahe, Siikalatva, Vaala, Ylivieska, Kempele, Lumijoki, Oulainen, Tyrnävä, Hailuoto, Kuusamo, Merijärvi, Pyhäntä, Siikajoki, Utajärvi, Kemi, Rovaniemi, Ylitornio, Tornio, Liminka, Kajaani

Tehtävän suorittamisajankohta

  • Arki-iltaisin
  • Arkipäivisin
  • Viikonloppuisin

Suorittamispaikan esteettömyys

  • Järjestäjä ei takaa tilan esteettömyyttä

Asiasanat

Parasta Lapsille ry, Aikaa ilolle, lapset, lapset ja nuoret, aikuiset ja lapset yhdessä, leikki, ulkoilu, ulkoilu ja pihapelit, ulkoilu, liikunta, retkeily, askartelu, lautapelit, pelit, korttipelit, sauna, pihasauna, paistetaan makkaraa, paistetaan lettuja, kesäleirit, kesäleiri, Lasten leirit, leiri, Leiri-iloa, Leirikeskus Koivuhaka, leiriohjaaja, leirikeskus, kivaayhdessä, Huomioiva yhdessäolo, positiivinen pedagogiikka, hyvän huomaaminen, avoimet vapaaehtoistehtävät, Avoimet vapaaehtoistehtävät Oulu, Iloa vapaaehtoistoiminnasta, Iloa vapaaehtoisuudesta, opinnot ja opiskelu, opiskelija, opiskelijaharjoittelu, opiskelijat, opiskelijoille, opiskelu, vapaaehtoisuus, vapaaehtoinen, vapaaehtoinen järjestössä, Haukipudas, Oulussa

Minkä ikäisten parissa vapaaehtoinen tulee toimimaan

lapset (7-12 v.), nuoret (13-17 v.)

Toiveet ja edellytykset

Minkä ikäisille tehtävä on tarkoitettu

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.)

Tehtävä soveltuu

Miehille, Naisille

Muut toiveet ja edellytykset vapaaehtoiselle tehtävässä toimimiseen

Odotamme ohjaajan sitoutuvan tehtävään, johon tulee mukaan. Lasten kanssa toimiessa turvallisuus ja luotettavuus ovat ensisijaisen tärkeitä, joka edellyttää tehtävään sitoutumista leirikokonaisuuden ajaksi. Vapaaehtoiseksi hakevat haastatellaan henkilökohtaisesti ja heidän tulee osallistua leiriohjaajien peruskoulutukseen.

 

Millaisia taitoja ja edellytyksiä vapaaehtoiselta vaaditaan

Etsimme innostuneita, ja heittäytyviä leiriohjaajia. Turvallisia ja luotettavia aikuisia, jotka haluavat antaa aikaansa lapsille leiritoiminnassa. Ohjaajat tulevat meille moninaisin taustoin ja kokemuksin tuomaan omaa osaamistaan ja taitojaan yhteiseen tekemiseen, ja meitä kaikki yhdistää innostus toimia lasten parissa ja tarjota heille ikimuistoisia kesäleirikokemuksia sitoutuen järjestön arvoihin ja turvallisuusohjeistuksiin.

Tehtävään perehdytys

  • Haastattelu
  • Koulutus/koulutukset

Koulutuksen kesto (tunnit): Verkkokoulutuksena 6h, läsnäolokoulutus 7h

Mitä vapaaehtoinen saa

  • Todistus
  • Uudet taidot
  • Uudet tuttavat
  • Verkostoituminen
  • Uusi koulutus

Vapaaehtoisen tuki

Leireillä vapaaehtoistiimiä ohjaa ja johtaa leirivastaava, joka toimii myös vapaaehtoisen lähimpänä tukena leiritoiminnassa. Järjestön työntekijät ovat myös vapaaehtoiselle aina tavoitettavissa. Vapaaehtoisella on mahdollisuus osallistua järjestön tarjoamiin maksuttomiin lisäkoulutuksiin ja vapaaehtoisille järjestettyihin suunnittelu, arviointi ja palautetapaamisiin.

Liitteet