Ohjaajaksi ryhmächatiin

Suoritus ajankohta: 1.3.2022 - 20.06.2022 / Haku päättyy: 20.6.2022 / vertaistukitoiminta (vertaistoiminta) / Uskontojen uhrien tuki ry

Haluatko auttaa uskonyhteisöissä vaikeuksiin joutuneita omien kokemustesi tai esim. opintojesi tarjoaman tietotaidon pohjalta? Oletko kiinnostunut vapaaehtoistyön tekemisestä verkossa? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme vapaaehtoinen ryhmächat-ohjaaja.

Uskonnon varjot -ryhmächat MIELI ry:n Tukinet-alustalla mahdollistaa anonyymin keskustelun hengelliseen väkivaltaan liittyvistä kokemuksista paikkakunnasta riippumatta. Tällä hetkellä chat on auki joka toinen maanantai klo 18-19:30, tulevaisuudessa toivottavasti viikoittain. Ohjausvuoroja on mahdollista ottaa sen verran, kuin omiin aikatauluihin sopii, esimerkiksi kerran kuukaudessa. Chat on suunnattu kaikista uskontotaustoista tuleville.

Chatissa mukana keskustelua ohjaamassa on aina kaksi UUT:n vapaaehtoista vertaisohjaajaa, joten vapaaehtoistyötä saa tehdä yhdessä ohjaajaparin kanssa. Lisäksi tukenasi tehtävässä ovat UUT:n henkilökunta ja työnohjaaja. Uudet vapaaehtoiset saavat tehtäväänsä kattavan perehdytyksen. Lisäksi järjestämme vapaaehtoisillemme täydentäviä koulutuksia ja vapaamuotoisia virkistystapahtumia. UUT:n vapaaehtoisena saat muun muassa uusia kokemuksia ja tuttavuuksia, auttamisen iloa sekä mahdollisuuden toimia tärkeän mission puolesta ja vaikuttaa yhteiskuntaan.

UUT on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka tukee uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneita ja edistää mielenterveyttä vertaistuen keinoin. Vertaistukitoiminnan lisäksi pyrimme tiedotus- ja vaikuttamistoiminnallamme siihen, että uskonnollisten yhteisöjen jäseniään ja entisiä jäseniään kohtaan harjoittamia ihmisoikeusloukkauksia, hengellistä väkivaltaa ja syrjintää ei hyväksytä. Toimintamme on valtakunnallista, toimistomme sijaitsee Helsingissä.

UUT:n toiminta ei olisi mahdollista ilman vapaaehtoistyöntekijöitämme. Tule tekemään merkityksellistä vapaaehtoistyötä!

Toiminta-alue

Valtakunnallinen

Tehtävä suoritetaan verkossa
Kyllä

Tehtävän suorittamisajankohta

  • Arki-iltaisin

Asiasanat

vertaistuki, verkkovertaistuki, chat, hengellinen väkivalta, uskonnot, maailmankatsomukset

Minkä ikäisten parissa vapaaehtoinen tulee toimimaan

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.)

Toiveet ja edellytykset

Minkä ikäisille tehtävä on tarkoitettu

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.), vanhukset (80 v. – )

Millaisia taitoja ja edellytyksiä vapaaehtoiselta vaaditaan

Suurin osa vapaaehtoisistamme on vertaisia, joilla on omakohtaisia kokemuksia jaettavaksi. Vertaistukija ei ole ammattiauttaja, mutta hänellä on tarjota jotain kullanarvoista, mitä ammattilaisella välttämättä ei: ymmärrystä ja myötätuntoa niitä kokemuksia ja tunteita kohtaan, joita hengellisen väkivallan kohteeksi joutunut ihminen on elämässään kohdannut. Tavallisen ihmisen tiedot ja taidot sekä kyky kohdata muita myötätunnolla riittävät vertaistukijan tehtävässä. Oma tausta ja mahdolliset raskaat kokemukset tulisivat kuitenkin olla riittävän pitkälle käsiteltyinä, jotta toiminta ei käy liian kuormittavaksi.

Toivomme vapaaehtoisiltamme sovituista säännöistä ja sopimuksista kiinni pitämistä, toiminnan uskonnolliseen puolueettomuuteen ja vaitiolovelvollisuuteen sitoutumista sekä toisten ihmisten yhdenvertaista ja kunnioittavaa kohtaamista.

Tehtävään perehdytys

  • Haastattelu
  • Kurssi
  • Koulutus/koulutukset

Mitä vapaaehtoinen saa

  • Uudet taidot
  • Uudet tuttavat
  • Verkostoituminen