Ryhdy Kamuksi lapselle tai nuorelle

Suoritus ajankohta: 06.02.2018 / Haku päättyy: 04.02.2018 / tukihenkilötoiminta, ystävätoiminta (ei edellytä vertaisuutta) / OmaKamu ry

Haluatko käyttää aikaasi iloisesti hyvän asian puolesta?
Haluatko uusia kokemuksia?
Oletko luotettava ja vastuuntuntoinen?

Kamu on aikuinen rinnallakulkija, jonka tukeen lapsi voi luottaa arjen haasteidenkin keskellä. Kamu ja lapsi tapaavat esimerkiksi muutaman kerran kuukaudessa yhteisen tekemisen merkeissä. Tapaamisten myötä lapsi tutustuu kodin ulkopuoliseen elämään ja oppii luottamaan sekä tutustumaan uusiin ihmisiin.

Kamua tarvitaan mm. silloin, kun lapsella ei ole riittävästi aikuissuhteita tai lapsi kokee olevansa yksinäinen. Yleisimmin Kamu-suhde aloitetaan lapsen ollessa 4–14-vuotias.

Kamu-suhteen tavoite on tukea lapsen sosiaalista kehitystä ja kasvua tasapainoiseksi aikuiseksi. Tavallisten ihmisten kyky tukea toista ihmistä on suurempi kuin usein kuvittelemmekaan. Kamu ei ole ammattiauttaja, vaan luotettava aikuinen, joka voi oman esimerkkinsä avulla auttaa lasta oivaltamaan uusia asioita itsestään ja maailmasta sekä huomaamaan omat lahjakkuutensa.

Koulutamme uusia Kamuja Hämeenlinnassa 11.9. , Espoossa 17.9. ja Helsingissä 20.11. alkaen. Kurssien tarkemmat aikataulut ja ilmoittautumislomakkeet löytyvät kotisivuiltamme osoitteesta www.omakamu.fi. Järjestämme vuosittain pääkaupunkiseudulla neljä eri koulutuskertaa.

Lue lisää kotisivuiltamme ja ilmoittaudu mukaan!

Toiminta-alue

Alue
Uusimaa, Kanta-Häme

Kunta
Helsinki, Hämeenlinna

Yhteystiedot

OmaKamu-kotisivu

Facebook

Tehtävän suorittamisajankohta

  • Sovittavissa

Suorittamispaikan saavutettavuus

  • Järjestäjä ei takaa tilan esteettömyyttä

Toiminnan aiheet

lapset, nuoret, liikkuminen, kulttuuri, harrastukset, vapaa-ajan toiminnat

Minkä ikäisten parissa vapaaehtoinen tulee toimimaan

leikki-ikäiset (3-6 v.), lapset (7-12 v.), nuoret (13-17 v.)

Toiveet ja edellytykset

Minkä ikäisille tehtävä on tarkoitettu

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.)

Tehtävä soveltuu

Miehille, Naisille

Millaisia taitoja ja edellytyksiä vapaaehtoiselta vaaditaan

Hieman vapaata aikaa ja halua jakaa sitä lapsen tai nuoren kanssa melko säännöllisesti. Toivomme, että Kamut voisivat olla pitkään mukana lapsen elämässä.

Tehtävään perehdytys

  • Haastattelu
  • Kurssi
  • Koulutus/koulutukset

Koulutuksen kesto (tunnit): 15

Mitä vapaaehtoinen saa

  • Todistus
  • Uudet tuttavat
  • Verkostoituminen

Vapaaehtoisen tuki

Virkistäytymis-, vertais- ja työnohjaustilaisuuksia Kamuille. Yhteisiä retkiä ja tapahtumia isommalla porukalla (myös lasten ja nuorten kanssa yhdessä). Yhdistyksen työntekijöiden tuki.


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn